Pajunummen ponitalli; Osa 8

Hellouu! Sain onneks kirjotettua PP:seen seuravaan osan, nii en oo taas iha jäljessä (vaik kukaa ei näitä enää luekkaa).

 

Pajunummen ponitalli; Osa 8

Kahdeskymmenesviides tammikuuta, torstai, 18.09
Viivi

Vilkaisin kelloa kävellessäni tallipihaan. Hymähdin tajutessani, että olin taas liian ajoissa. Päätin siis mennä katsomaan olisiko maneesissa tunti menossa, jotta voisin kuluttaa aikaani siellä.

Avasin maneesin oven ja viheltelin kuuluvasti, etteivät siellä olevat hevoset säikähtäisi. Kurkottelin portin yli ja näin kentällä Saiman ratsastavan Kingillä ja Hilman Dominolla. Menin katsomoon, sillä halusin nähdä lisää.

Oli estetunti ja näyttävästi Hilman vuoro hypätä. Este oli pitkän sivun puolella, mutta kuitenkin vähän keskemmällä. Hilma nosti tammallaan laukan lyhyen sivun alussa ja käänsi esteelle. Domino selkeästi kuumui, heitteli päätään ja näytti hikoilevan. Hilma kuitenkin ratsasti rauhallisesti ja jatkoit esteelle. Hän sai Dominon rauhoittumaan ja hyppäsi. Kevytistuntakin osui juuri esteen kohdalle. Sulava alastulo ja hymy huulilla. Aloin itsekin hymyillä. Täydellinen pari ja miten hienosti Hilma osaakaan ratsastaa.

Vetäsin pukuhuoneen oven auki kun kello näytti kahtakymmentä yli.

”Siinähän sinä oletkin!”, Aada, ratsastuksenopettajani huudahti minut nähdessään. Sohvalla istui myös kaikki tämänpäiväiset tuntilaiseni, eli Karoliina, Essi, Sara, Jade, Lea, Kasper ja Mikael. Tämä tuttu ja alkuperäinen porukka.

”Nyt kun kaikki ovat paikalla, kerron miten valitsemme hevoset tänään! Jokainen saa arpoa hevosen itselleen!”, Aada kertoi pilke silmäkulmassa.

”Apua”, henkäisin.

”Eikää mitä”, Sara tirskahti.

”Eli kaikki nostaa vuorotellen täältä yhden lapun”,  Aada jatkoi heilutellen pientä pussia kädessään.

”Tietenkin jos hevonen on ratsastajalle sopimaton vaikka painon perusteella, niin valitaan joku toinen. Ja täällä on vain yhdeksän hevosen nimet, en kerro vielä keiden. Tunti on puomi- ja kavalettitunti”, hän selitti ohjeita.

”Eli kukas haluaa aloittaa?”, Aada lopulta henkäisi. Kaikki vilkuilivat toisiaan ja lopulta Mikael ähkäisi:

”Minä voin vaikka”, ja nousi seisomaan. Mikaelin kasvoilta pystyi lukemaan ankaraa pohdintaa hänen tunnustellessaan lappuja. Viimein hän nosti yhden ja avasi sen.

”Hope”, hän hönkäisi epävarmasti, mutta näytti ihan tyytyväiseltä.

Seuraavaksi nosti Jade. Hän sai Pulmun. Essi sai Väinön ja Sara Dellan. Lea sai Ukon ja Kasper Stepun. Karoliinalle tuli Amira. Ennen kun tajusinkaan, oli minun vuoroni. Nostin Silverin nimen ja sydämeni jätti lyönnin välistä. Silver on tosi kiva hevonen, mutta vaativa ja sen heikkous on esteet. Viimeksi kun menin Silverillä isoja esteitä pari kuukautta sitten, se heitti minut kerran selästään. Yhteistyömme ei muutenkaan sujunut, jonka seurauksena olin saanut katsella luimussa olevia korvia ja pään viskomista koko tunnin. Myöhemmin Eetu oli kertonut, että olin käyttänyt pohkeita liian isosti, josta Silver oli sitten ottanut itseensä. Pienet traumat jäi siitä tunnista, vaikka normaalisti niin ei käynyt, ei edes Vinhan sekoilujen jälkeen.

Niinpä jännitys kulki edelleen mukanani kun lähdin hakemaan Silveriä tarhasta. Se vilkuili minua epäluuloisesti ja olin varma, että se muisti minut esteiltä. Yritin kutsua Silveriä, mutta ääneni särähti ja ruuna kyllä huomasi sen.

”Mikä minua nyt vaivaa…”, murahdin itsekseni ja yritin koota ajatukseni.

”Noniin Silver, tule nyt”, testasin mahdollisimman päättäväisellä äänellä ja toivoin sen vakuuttavan Silverin. Ehkä se tajusi, etten pystyisi parempaan ja löntysti pari askelta lähemmäs. Lopun kävelin itse ja pujotin riimun sen pään ympärille vapisevin sormin. Kun riimun remmit olivat kiinni ja riimunnaru oli varmasti kädessäni tukevasti, uskalsin vähän hengähtää. Kävelimme edes suhteellisen hyvin tarhasta ulos ja talliin, kunnes Silver alkoi nähdä näkymättömiä mörköjä ja hypähteli paikallaan. Jälleen itseluottamukseni petti ja toivoin vain, että olisin jo karsinassa ja voisin lukita tämän sinne.

 

 

19.01
Kasper

Talutin Stepun maneesiin ja yritin hengitellä syvään, sillä se oli ollut koko illan erikoisen ylienergisenä.

”Rauhassa tyttö”, sanoin mahdollisimman tyynesti ja rapsutin sitä kaulalta, mutta en voinut olla huomaamatta sen huolestuneena ympäriinsä vilkuilevia silmiä. Olin jonon ensimmäisenä ja Aada tuli avaamaan maneesin ovet.

”Sisään vain”, hän kehotti. Nyökkäsin, mutta pyöräytin Stepun ympäri maneesissa ja jäin odottamaan muita, että pääsen puhumaan Aadalle.

”Hei tuota, Steppu on jotenkin vauhkona, niin jos tulisit pitämään sitä kun menen selkään? Ehkä se vähän rauhoittuisi kun päästään kävelemään”, kysyin tarkkaillen samalla tamman liikkeitä.

”Joo, tietty. Kerro sitten jos se ei rauhoitu”, Aada vastasi. Nyökkäsin jälleen ja kävin hakemassa reunalta jakkaran Aadan seuratessa minua. Nostin ohjat Stepun pään yli ja Aada tarttui niihin kevyesti sen leuan alta. Ponnistin selkään jakkaran päältä ja istuin pehmeästi satulaan. Otin ohjat tiukasti toiseen käteeni ja rupesin vetämään jalustinhihnaa toisella.

”Voit lähteä heti kävelemään kun olet saanut jalustimet sopivan mittaisiksi”, Aada ohjeisti.

”Ja muille sama, kun olette saaneet jalustimet niin voitte lähteä kävelemään. Muistakaa laittaa niitä vähän tavallista lyhyemmiksi, kun hyppäämme kavaletteja”, Aada neuvoi korottaen vähän ääntään ja lähti kävelemään kentän keskelle. Säädin jalustimet pikaisesti ja Steppu tanssahteli paikallaan.

”Hei, sooo”, ähkäisin kun se astui sivulle niin, että meinasin horjahtaa alas. Rapsutin Stepun kaulaa pitkään, jotta se rauhoittuisi. Sitten nostin vielä yoisen jalustimen ylös ja pääsin vihdoin liikkeelle. Stepulle riitti vain ihan pienet kantapäänkosketukset kylkeen ja se jo ampaisi eteenpäin. Horjahdin jälleen taaksepäin yllättyneenä. Samalla näin sivusilmälläni Jaden pidettelevän nauruaan meitä katsellessaan. Minuakin alkoi naurattamaan, mutta yritin keskittyä rauhoittoimaan tammani menoa. Istuin hallitusti syvemmälle satulaan, hevosen liikettä vastaan, ja lopulta Steppu suostui vastahakoisesti hidastamaan hieman. Taputin sitä ja hellitin painetta satulaan vähän.

”Muistinpa juuri, että Steppu ei ole ollut tunneilla kahteen päivään, joten se selittääkin tuota”, Aada käveli vierelläni pilke silmäkulmassa.

”Ai jaa”, puuskahdin, mutta en ollut oikeasti pahoillani. Välillä oli kiva ratsastaa vauhdikkailla hevosilla oman hitaani sijaan.

 

 

19.06
Viivi

Olin selvinnyt Silverin kuntoonlaitosta kunnialla ja päässyt selässä myötäämään sen askeliin edes jotenkin. Katselin kuitenkin koko ajan maahan ja mietin, kuinkahan paljon sattuisi tippua näin korkealta. Vasta kun Silverin korvat kääntyilivät epävarmasti ympäriinsä, tajusin, että minun pitäisi olla rennommin jos suosin onnistunutta tuntia.

Pian nostimme ravia ja Silverillä oli upeat askeleet. Minä en vain taaskaan osannut keventää niihin. Horjuin kuin mikäkin vieteriukko ja menetin tasapainoni vähän väliä. Se tuntui ärsyttävän myös Silveriä hiukan, sillä se huiski hännällään parikin kertaa. Tuskastelin sitä, mihin ratsastustaitoni ovat hävinneet ja olinkin kiitollinen, kun Aada pyysi seuraavaksi menemään harjoitusravia. Pystyin siis vain hytkymään mukana keventämättä.

Otimme käyntitauon, eli seuravaaksi alkaisimme hyppäämään kavaletteja. Katselin vähän ympärilleni. Essi meni Väinöllä ja heillä näytti menevän tosi hyvin. Väinö kulki hienossa muodossa, huolimatta siitä miten Essi vähän pelkäsi vauhdikasta ruunaa. Vatsaani kouraisi ikävästi ja yritin jälleen keskittyä. Päässäni kuitenkin vain pyöri se, miten en itse osannut enää ratsastaa edes tallin parhaalla hevosella. Sykkeeni nousi ja kaikki korjaukset istuntaani tuntuivat vain horjuttavan minua entisestään. Niin fyysisesti kuin henkisesti. Tajusin myös sen, että jos jatkan näin niin hyppäämisestä ei tulisi mitään.

Tunnin puolivälissä pienen puomiharjoituksen ja laukkapätkän jälkeen Aada alkoi kasaamaan matalia kavaletteja pitkän sivun vierelle. Sydämeni heitti volttia, kun minun lisäkseni myös Silver katseli niitä epäluuloisesti. Voi kumpa olisin ollut oman Vinhani turvallisessa, leveässä selässä…

”Eli otetaan sieltä Väinö, Pulmu, Della, Silver, Hope, Ukko ja Steppu pääty-ympyälle seisomaan! Karoliina ja Amira hyppäävät ensimmäisenä! Olkaa niin että uralla ja esteen tiellä pääsee kävelemään!”, Aadan ääni kajahteli maneesin seinissä. Ohjasin Silverin pohkeella ympyrälle ja pysäytin sen. Katseeni kohdistui Karoliinaan, joka parhaillaan erkani meistä ja nosti laukkaa. Aada jakeli ohjeita hänelle samalla kun Amira lähestyi estettä korskuen innoissaan.

”Hidasta, hidasta, pprrr… Istu liikettä vastaan… Hyvä! Sitten suora tie esteelle… Hienoa, hyvä hyppy!”, Aada huudahteli Amiran loikatessa ilmavasti kavaltein yli. Karoliina hidasti sen ravin kautta käyntiin ja tuli luoksemme posket punaisina taputtaen Amiraa kaulalle.

”Sitten voisi tulla Kasper ja Steppu!”. Kasper ohjasi tamman niin sulavasti uralle, että voisi luulla ratsukon lukevan toistensa ajatuksia. Henkäisin ihailevasti samalla Aada taas antoi pieniä huomioita istuntaan ja kuolaintuntumaan. Steppu kävi kuumana ja melkein lähti käsistä, mutta laukkasi esteelle. Se ponnisti kauniiseen hyppyyn ja tuli alas jalat vähän ristissä. Stepulle tuli myös kiire suoristaa jalkansa, sillä se lähti laukkaamaan sivulle ja Kasper, joka yritti ratsastaa suoraan, tippui kyydistä sinne minne oli ollut tarkoitus mennä. Kasper tuli alas horjuvasti seisaalteen, mutta kun Stepun ohjat olivat jääneet pojan käteen, hän kaatui vielä kyljelteen laukkaavan tamman mennessä eteenpäin. Silloin hän onneksi tajusi päästää irti ja lysähti maahan.

”Oletko kunnossa?”, huudahdin huolestuneena ennen kuin tajusinkaan. Kasper ähkäisi noustessaan istumaan eikä heti vastannut. Hän koukisti polvensa ja roikotti hetken päätään niiden välissä käsivarret polvilla. Sitten hän nosti katseena ja hymyili minulle heikosti.

”Ihan okei, meni ilmat vaan pihalle”, hän vastasi edelleen istumasta. Onnistuin vain nyökkäämään, sillä jostain syystä tuo hymy oli juuri sulattanut kaikki sisuskaluni. Sillä hetkellä Aada harppoi paikalle ja jutteli hetken Kasperin kanssa. Sitten hän lähti kohti Steppua, joka käveli lautaset höyryten ja ohjat edelleen kaulalla uraa pitkin. Kasper nousi irvistäen ja lähti hänen peräänsä varoen vähän toista jalkaansa. Yllätyksekseni hän nousi vielä takaisin selkään Aadan avustuksella.

”Noniin, jatketaanpas. Della voisi tulla seuraavaksi sieltä”, Aada hengähti. Sara käänsi Dellan kaviouralle ja Della teki pienen pukkihypyn. Sara yritti pysäyttää sen, mutta nuori tamma alkoi peruttaamaan takapuoltaan uran sisälle ja väisti Saran apuja. Sara testasi kääntää sen nyt takaisin uralle, ja se onnistui. Aadakin huomasi kaiken ja käveli Dellan vierellä pitäen vähän suitsista kiinni. Sara sai ravin kautta laukan nostettua ja Aada päästi irti. Della pomppasi esteen erikoisella tyylillä, mutta Sara pysyi kyydissä. Della palautui ympyrälle ja katsahdin Aadaan.

”Okei, tulisko Silver seuraavaksi?”, Aada kysyi osoittaen kysymyksensä minulle. Kurkkuuni nousi iso pala ja tuntui että tukehdun, mutta nyökkäsin silti. Aloin ohjaamaan Silveri vahingossa väärään suuntaan ja käänsin sen viime hetkellä. Jälleen Silverin korvat aloittivat ympäriinsä pyörimisen ja olin varma, että viimeistään nyt se aisti jännitykseni. Aada käveli luokseni ja pysäytin epävarmasti Silverin. Sen se sentään kuunteli. Vieressäni Aada vilkaisi muita ja madalsi ääntään vähän.

”Kuule, jännittääkö sinua Silverillä ratsastaminen?”, hän kysyi suoraan. Niin suoraan, että häkellyin totaalisesti.

”No siis… Vähän, kai…”, änkytin ja tunsin kaikkien muiden katseet niskassani.

”Pystytkö hyppäämään nyt?”, Aada kysäisi varovasti. Mietin hetken. Rehellisesti en olisi halunnut. Silver oli muutenkin hermona. Eieiei kiitos.

”Joo”, kuulin sanovani.

”Okei”, Aada nyökkäsi.

”Puhutaan tunnin jälkeen”, hän kuiskasi ennen kuin palautti äänensä normaaliksi.

”Tue hevosta. Huomaan, että et luota itseesi. Jos saat Silverin vakuutettua, että se voi uskaltaa hypätä, saat itsesikin”, Aada ohjeisti minua eri tavalla kuin muita. Nostin hallitun ravin, kevensin, ja nostin siitä laukan. Silverin vahvuusalue, vielä. Käänsin sen kohti estettä ja katsoin sinne itsekin.

Juuri kaksi askelta ennen ponnistusta, vatsassani taas muljahti ja yritin palauttaa huomioni hevoseen. Silver, joka oli ollut nyt rauhassa, hermostui taas, mutta laukkasi vauhdikkaasti. Kuitenkin juuri ennen estettä se yllättäin pysähtyi kovasta laukasta sekunniksi esteen eteen kun itse olin kevytistunnassa, ja pomppasi silloin kun istuin alas. Silver tuli jyrkästi maahan ja löin pääni sen kaulaan. Tai niin ainakin oletin. Silmissäni pimeni ja tunsin vain allani olevan hevosen hidastavan käyntiin. Roikuin sen kyydissä näkemättä mitään ja tunsin päässäni erikoista kiepuntaa. Suussa maistui veri ja takerruin sokkona Silverin harjaan.

”Viivi?”, joku huudahti vierestäni. Hevonen pysähtyi. Yritin raottaa silmiä. Onnistuin siinä, mutta räpyttelin monta kertaa ennen kuin näin kunnolla. Aada seisoi vieressäni ja muut katsoivat hieman järkyttyneinä vieressäni.

”Oletko kunnossa? Osuit aika kovaa Silveriin”, Aada kysyi, mutta huokaisi helpotuksesta kun avasin edes silmät. Pudistin hiljaa päätäni.

”Ei minulla ole hätää, mutta onko Silver kunnossa?”, mutisin huolestuneena tutkaillen ruunan kaulaa, vaikka itsenikin päätä edelleen jomotti.

”Kyllä se näyttää olevan. Sillä on vahvat luut ja et sinä niin kovaa kuitenkaan lentänyt”, Aada vinkkasi silmäänsä. Nyökkäsin.

”Hyppäätkö uudestaan?”, hän jatkoi. Nyökkäsin uudelleen, vaikka olisin mielelläni voinut jättää väliinkin. Painoin kevyesti kantapäät Siverin kylkiin ja otin ohjat paremmin käteen. Käteni joka tapauksessa hikosivat liikaa. Hengitin taas pinnallisesti ja yritin keskittyä. Olin jo puolessa välissä maneesin pitkää sivua, kunnes tein hetken mielijohteesta päätökseni. Painoin sisäpohkeella Silveriä kääntymään kentän keskelle. Otin jalustmet pois jalasta ja heilautin oikean jalkani sen takapuolen yli maahan. Nostin ohjat pois Silverin kaulalta ja lähdin mahdollisimman nopeasti kävelemään pois sen kanssa.

”Hei, Viivi, mikä tuli?”, Aada huudahti. En pystynyt kääntymään edes vastatakseni, sillä kyyneleet puskivat jo silmäluomien takana. Pudistin vain päätäni ja uskon, että Aada näki sen. Kävelin portista ulos katse maassa, nostin sen vain ottaakseni oman kassini maneesin koukusta mukaan.

”Jenni, voitko hoitaa Silverin pois?”, sopersin tallintyöntekijälle törmättyäni häneen tallissa. Tyrkkäsin Silverin ohjat Jennin käteen ennen hänen vastaustaan, ja riensin bussipysäkille.

 

 

 

 

 

 

Okei, näkyy ehkä et tää jäi vähä kesken, mut en viittiny kirjottaa tästä mitää ylipitkää xd Eli ens PP:ssä puhutaan tosta vielä :D

Sanat: 1933 🙈