Pajunummen ponitalli; Osa 7

Moi! Pitkästä aikaa tulee taas PP:tä ja tosiaan skippasin aika monta kuukautta. Nyt kuitenki yritän julkasta tän ajallaan ja tää on niiku jouluaaton lähellä jo. Koska yritän päästä aikatauluun :/ Mut tänä vuonna PP:ssä ei oo kisoja, mut on jouluratsastus!

Ja varoitus vaan, että mun kirjotustaito on varmaa aika hirvee ku en oo pitkään aikaa kirjottanu mitää.

 

Pajunummen ponitalli; Osa 7

Kahdeskymmeneskolmas joulukuuta, lauantai, 10.03
Sara

Pajunummen ponitallilla oli tänään jouluratsastus, johon osallistuu kaikki tallilaiset. Ne alkoivat yhdeltä, mutta olin lähtövalmis jo nyt.

”Äiti!”, huusin talon poikki huoneestani.

”No?”, kuului hänen vastaus. Juoksin olohuoneeseen mistä ääni kuului ja hymähdin nähdessäni äidin kantamassa joulukuusta sisään takaovesta.

”Menenkö siis bussilla vai voitko viedä?”, kysyin.

”Mene bussilla, minulla on aika paljon tekemistä tänään”, äiti vastasi ja loi minuun nopean hymyn. Nyökkäsin ja lähdin takaisin huoneeseeni hakemaan tavaroitani.

 

Painoin bussin stop-nappia ja nousin jo seisomaan. Bussi pysähtyi nytkähtäen tallitien eteen ja jäin pois kyydistä. Jännitys kupli ihanasti vatsassani, enkä voinut enää estää hymyä joka kohosi kasvoilleni. Juoksin koko tien alas tallilla ja hidastin vasta kentän edessä. Skannasin nopeasti pihan ja totesin, että ainakin puolet ratsastajista ovat jo täällä. Onneksi meidän kenttämme oli yhteensä kahden normaalin kentän kokoinen, sillä ratsastajia voisi tulla jopa lähemmäs 20. Näin myös Hilman, tallin uuden ratsastajan. Hän oli vasta 11, mutta tosi taitava ratsastaja ja taitotaso taisi olla edistynyt. Eli parempi kuin minun. Kyllä siinä oli kunniottamista. Mutta hän oli elänyt aina hevosten kanssa. Ja oma ponihan Hilmalla on myös. Se ihana risteytysponi Nana.

 

Tallin toimistossa oli hirveä ruuhka. Pienessä kopperossa oli varmaan kymmenen ihmistä, joten en nähnyt edes hevoslistaa kunnolla – ennen kuin Inka hääti pois kaikki jotka tiesivät hevosensa jo. Hengähdin nopeasti ja käänsin pääni listaan. Etsin omaa nimeäni ja – menin Kajolla! Ihanalla englannintäysiverisellä vuokrahevosellani!

”Voih”, huokaisin ihastuneena. Jouluratsastuksesta tulisi ihana! Lähdin heti etsimään kavereitani, jotka olivat hetki sitten poistuneet. Suuntasin toimiston takana olevaan uuteen pukuhuoneeseen, jonka Inka ja Eetu olivat rakennuttaneet viime kuussa. Siellä oli Essi istumassa penkillä ja pukemassa ratsastussaappaitaan.

”Moi! Kellä menet jouluratsastuksen?”, kysyin heti. Essi vilkaisi ylös ja vastasi:

”Moi! Menen Wentillä! Toivoinkin sitä!”

”Se on ihana!”, henkäisin.

”Mutta et ole mennyt sillä pitkään aikaan? Kai se on sinun lemppari vielä? Vai onko Pulmu..?”, kysyin varovasti.

”On Wenti. Mutta se on vähän jäänyt takasijalle jotenkin..”, Essi sanoi hiljaa.

”Ymmärrän..”, vastasin myötätuntoisesti.

”Sinä muuten varmaan tiedät, niin saako sen ratsastuksen siis mennä ilman satulaa?”, jatkoin vielä.

”Joo! Ja minä aion mennä!”

 

11.42
Viivi

Sain jouluratsastukseen Vinhan, mutta ymmärrettävästi, koska sitä olin anellut Inkalta. Vinha on oma suomenhevoseni, ja joskus nimensä mukainen, mutta minulle niin tärkeä. Aika Vinhan kanssa oli vaan jäänyt nyt tosi vähäiseksi. Oli ollut kiireitä ja muuta menoa aina, ja olin korkeintaan ehtinyt ratsastaa tai juoksuttaa Vinhaa. Nyt oli loistava tilaisuus korjata se.

Vinha oli omassa tarhassaan yksäritallin puolella ja karsinan ja tarhan välinen ovi oli lukittu sisältä, joten minun piti käydä itse hakemassa se. Otin ulkokoukusta Vinhan vaaleansinisen riimun ja riimunnarun, jotka olin saanut lahjaksi viime jouluna. Kiersin pientä polkua pitkin Vinhan tarhan portilla ja ori jo ravasi hörähdellen minua vastaan. Kyyneleet tulvahtivat silmiini, mutta pyyhkäisin ne nopeasti pois.

”Voi rakas…”, kuiskasin sortuvalla äänellä. Avasin portin ja Vinha suorastaan tunki päänsä käsieni suojaan. Nojasin pääni kevyesti sen otsaan ja suljin silmäni.  Tällä kertaa en edes pyyhkinyt kyyneleitäni pois. Olin kaivannut Vinhaa enemmän kuin tahdoin myöntää. Sivelin sen karvaa rauhallisesti sormillani.

”Minulla on ollut niin ikävä sinua. Anteeksi, etten ole käynyt täällä niin pitkään aikaan”, jatkoin supattamista. Viimein nostin pääni ja katsoin Vinhaa. Ennen talliin lähtöä vielä suukotin nopeasti sen ihanan pehmeää turpaa. Sitten asetuin Vinhan vierelle sen vasemmalle puolelle.

”Noniin, lähdetäänpä talliin..”, kerroin sille nostaen riimun sen pään yli. Kiinnitin leuan alta menevän klipsin ja napsautin riimunnarun riimuun kiinni. Lähdin kävelemään tarhasta ulos ja Vinha seurasi ilman mitään käskyä. Pyöräytin sen ympäri ja suljin portin perässämme. Pian kävelimme talliin sisään kavioiden kopseen saattelemana.

 

Jätin Vinhan hetkeksi karsinaan kun olin harjannut sitä alustavasti ja lähdin katsomaan miten muilla meni. Jouluratsastuksen alkuun on kuitenkin vielä vajaa tunti. Pihalla huomasin lähitallimme Pinjan tummaruskeat hiukset heilahtavan väkijoukossa. Juoksin hänen perään ja taputin olkapäälle.

”Moi!”, huudahdin ja huomasin myös Annin ja Iiriksen. Neljättä en tuntenut.

”Ai moi! Olin ilmoittamassa sinulle että mekin tulemme tänne, mutta en ehtinyt!”

”Mutta ihanaa että tulitte!”, hymyilin katsellen kaikkia heitä. Anni astui Iiriksen takaa paremmin esille.

”Viivi, tässä on Mimosa. Hän on meidän tallilta ja pyysin häntä mukaan tänne!”, Anni kertoi.

”Moi”, sanoin hymyillen Mimosalle ystävällisesti ja hänkin sanoi minulle.

”Keillä menette?”, tajusin kysyä. Mimosa vastasi ensimmäisenä:

”Sessulla”

”Väinöllä”, Pinja vastasi vähän epävarmasti.

”Lakulla!”, Iiris taas näytti olevan innoissaan.

”Menen Neealla”, Anni sanoi ja jatkoi hieman huolissaan:

”Millainen se on..?”

”Neea on tosi kiva, semmoinen rauhallinen ja aika herkkä”, vastasin rauhoittavasti.

 

 

12.13
Lea

Kipa oli tuotu jo talliin, mutta en tiennyt kannattiko minun alkaa vielä harjaamaan sitä. Päätin kuitenkin mennä sen karsinaan rapsuttelemaan. Kipa oli aina minun top 1 hevonen. Viereisessä karsinassa oli Sirua hoitamassa yksi tallimme tätiratsastaja, Riikka. Olin puhunut hänen kanssa monesti, sillä olemme molemmat sosiaalisia ja käymme välillä samoilla tunneilla. Riikan lempihevonen taisi olla Siru, ainakin jos hänen tuntihevosistaan voi mitään päätellä.

Kun kello oli kaksikymmentä yli yksitoista, aloin vihdoin harjaamaan Kipaa kaikessa rauhassa. Harjasin jalat huolellisesti ja kävin satulahuoneessa katsomassa suojalistaa, sillä en muistanut tuleeko Kipalle koulutunnille suojia tai pinteleitä.

”Ai joo, Kipalle tulee pintelit…”, mutisin itekseni. Kaivoin pinteikorista eri värisiä suojia ja mietin mitkä sopisi parhaiten Kipalle. Lopulta otin liilat pintelit ja niihin pintelipatjat. Menin takaisin Kipan karsinaan, rapsutin sitä otsasta ja aloin pyörittämään pinteleitä sen säären ympärille. Se sujui onneksi helposti, sillä Kipa lähes nukkui karsinassa.

Olin juuri saanut toisenkin pintelin Kipan jalkaan, kunnes kuulin askeleita karsinan ulkopuolelta.

”Lea, viitisitkö tulla auttamaan Sirun pinteleissä kun hän alkoi nostelemaan jalkojaan siinä?”, Riikka kysyi takaani naurahtaen. Pintelit roikkuivat hänen kädessään.

”Joo tietty”, vastasin ja nousin ylös.

 

”Pidä sinä Sirua niin minä voin laittaa nämä”, sanoin Riikalle ja kyykistyin jälleen. Siru yritti nostaa jalkaansa taas, mutta sanoin sille lopeta ja nykäisin jalan varovasti takaisin alas.

”Odota…”, sanoin tyynesti, kun Siru taas meinasi lähteä kävelemään. Sain pintelit kahtakymmentä vaille yksi vihdoin laitettua. Lähdin karsinasta hakemaan Kipan satulaa.

 

 

13.52
Viivi

Talutin Vinhan ulos tallista. Olin laittanut sille vaaleansiniset pintelit, vaaleansinisen satulahuovan ja punaisen hevos-tonttulakin. Se näytti suorastaan syötävän söpöltä ja minun teki mieli rutistaa sen pörröistä kaulaa koko ajan. Minulla itselläni oli vaaleansininen paksu ratsastuspaita ja tonttulakki kypärän päällä.

Essi tuli parhaillaan Wentin kanssa tallista. Heilläkin oli molemmilla tonttulakit.

”Katso tätää, en varmaan kestä enää kohta”, hän hehkutti heti kun oli kuuloetäisyydellä minuun.

”On kyllä söpö”, nauroin ja esittelin puolestani Vinhan vaatetusta.

Wenti laski päänsä alemmas ja Essi kaappasi sen lempeästi syliinsä. Wenti ei edes vastustellut.

”Odota hetki! Otan kuvan teistä, näytette niin söpöiltä noin!”, huudahdin ja näpräsin kännykkäni esiin. Varmistin nopeasti, että salama oli pois päältä ja otin kuvan. Onneksi Essin ja Wentin vieressä oli juuri lamppu, muuten olisi ollut jo aika pimeää. Laskin kännykän alas ja Essi päästi Wentin irti. Se silti jätti päänsä Essin vierelle samaan kohtaan ja Essi hymyili niin onnellisena. Katsoin häntä hymyillen itsekin ja laskin katseeni kuvaan. Niin ihana.

”Hei”, sanoin Essille ja maiskautin Vinhan mukaan kun lähdin kävelemään Essiä kohti.

”Katso mikä kuva!”, näytin kännykkääni.

”Äääkk tuon haluan huoneeni seinälle”, Essi nauroi ihastuneena.

 

Kaikki olivat tulleet maneesiin nousemaan hevostensa selkään ja pian olimme kaikki valmiita lähtöön. Tarkoituksenamme oli kävellä kentällä pareittain. Vaikka oli parit, kaikkiin hevosiin piti pitää vähintään puolentoista metrin väli, mielellään enemmän. Parit jaetaan hevosten mukaan ja koska kentällä oli onneksi vain lunta, ratsastus voitiin pitää siellä. Rata oli yksinkertainen, se mentiin kokonaan käynnissä turvallisuussyistä ja siihen kuului vain pari pysähdystä ja hajaantuminen. Pian Inkan ääni halkoi ilmaa.

”Eli parit on näin: Minä menen edellä tällä Silverillä. Sitten perässäni on parit Essi-Wenti ja Iiris-Laku. Heidän perässä Viivi-Vinha ja Pinja-Väinö. Sitten Mikael-Pive ja Kasper-Kingi. Seuraavaksi Sara-Kajo ja Lea-Kipa. Sittenn.. Sanni-Pulmu ja Olivia-Sasha. Heidän jälkeen tulee Saima-Domino ja Moona-Amira. Seuraavaksi Riikka-Siru ja Mimosa-Sessu. Sitten Anni-Neea ja Hilma-Lara.”

Huokaisin rasittuneena. Inkan puhe kesti varmaan useamman minuutin. Mutta yksi pari oli vielä jäljellä. Näin jo Jaden suun taipuvan alaspäin sillä hän oli tajunnut saman.

”Viimeisenä tulee Jade-Para ja Karoliina-Zara.”, Inka lopetti.

Huokaisin jälleen ja nyt yhtä aikaa Jaden kanssa.

Kaikki alkoivat kuitenkin järjestyä jonoon ja pian pääsimme lähtemään ulos. Vain neljä minuuttia myöhässä. Menimme vasempaan kierrokseen kentän pitkällä sivulla. Inka lähti kääntymään kulmassa ja kääntyi vielä uudelleen lyhyen sivun puolessa välissä kentän keskelle. Hän pysäytti Silverin vähän ennen kentän keskipistettä ja kaikki muutkin pysähtyivät samaan aikaan. Sitten Inka meni suoraan eteenpäin ja jäi siihen, kaikki muut ratsukkoparit lähtivät hajaantumaan Inkan ohi pitkille sivuille. Minä menin siis takaisin vasemmalle pitkälle sivulla ja parini Pinja lähti oikealle pitkälle sivulle. Rataa kesti vielä kymmenisen minuuttia ja lähdimme talleihin.

 

 

14.06
Sara

Minä, Viivi, Essi, Lea ja Jade kokoonnuimme vielä ratsastuksen päätteeksi pukkariin. Siitä oli ehtonyt muodostua jo vakituinen juorupaikkamme. Jade päätti aloittaa purkamalla vihaansa.

”Siis voitteko uskoa, että jouduin Karoliinan pariksi!”, Jaden suu oli tiukkana viivana.

”Niinpä! Ja Inkahan vielä tietää teidän väleistä…”, mutisin tuohtuneena. Essi nyökytteli vieressäni.

”Mutta hänellä meni huonommin Zaran kanssa kun minulla Paran kanssa! Pysähdyksissä Zara kääntyili koko ajan ja käynnissä se meinasi ryöstää”, Jade jatkoi.

”Noh, Zarahan tunnetaan siitä että sillä on talvella ylimääräistä energiaa”, Viivi tirskahti.

”Mutta hei minun täytyy lähteä, isä tuli! Hyvää joulua kaikki te ihanat!”, Viivi huudahti vilkaistessaan kännykkäänsä ja nousi ylös.

”Hyvää joulua!”

”Kiitos samoin!”

 

 

 

 

 

Nonii, siinä oli! Vihdoin sain kirjotettua.. Kerro kommenteissa mitä tykkäsit :)) Ja ei tullu ku kaks päivää myöhässä xdd

Sanat: 1532