Pajunummen ponitalli; Osa 2

Hellou! Tässä olisi nyt PP kakkonen, vihdoin! PP:n hahmojen esittelyyn pääset tästä, ja ensimmäiseen osaan tästä!

 

Pajunummen ponitalli; Osa 2

 

Kymmenes elokuuta, keskiviikko, 11.17.
Jade

”En ole ikinä ennen nähnyt kenenkään menevän noin hyvin esteitä!”, Lea huudahti kun istuimme bussipysäkillä odottaen seuraavan bussin tuloa. Hymyilin iloisena ja mieleeni palasi äskeinen tunti.

Katsoin kun Lea lähti mustalla tammallaan nopeaan laukkaan kohti estettä. Tunsin jännittyneeni. Nyt olisi aika näyttää taitoni! Sitten oli minun vuoroni. Kohotin Paran ravin pikaisesti laukkaan ja suuntasin kohti estettä. Juuri ennen estettä annoin reilusti pohjetta, ettei tamma vain kieltäytyisi, mutta se ei näyttänyt merkkiäkään pelosta. Para hyppäsi esteen yli kevyesti, se suorastaan liiti. Katselin ympärilleni hymyillen samalla kun ravasin takaisin muiden viereen ja näin Kasperin katsovan minua yllättyneenä hymyillen.

”Jade hei, bussi tuli!”, Lea sanoi ja havahduin unelmistani. Olimme menossa meille, ja olin hieman jännittynyt, mutta en tiennyt miksi. Nousimme bussiin ja menimme taakse istumaan. Tästä ei ollut pitkä matka meille, ehkä kymmenisen minuuttia.

Pian olimme perillä. Kävelin ovellemme Lea perässäni ja kaivoin avaimet. Vihdoin sain oven auki ja päästin Lean sisään.

”Hei, katsos kuka tuolla on”, hymähdin ja osoitin eteisen ovelle. Unin pää kurkisti sieltä ja Lea henkäisi vaikuttuneena.

”Uni”, kyykistyin ja kutsuin koiraa. Se tepsutti luokseni ja nostin sen syliin. Painon pääni sen turkkiin ja kuiskailin sille kaikkea. Sitten käännyin Leaa päin.

”Haluatko silittää?”, hymyilin.

”Vielä kysyt!”, hän huudahti, mutta ei voinut estää hymyä. Hetken päästä päästin Unen takaisin maahan ja se livahti keittiötä kohti. Heitin ratsastuskassini sivuun ja esittelin Lealle talomme.

”Tässä on huoneeni”, sanoin ja avasin oven.

”Vau!”, Lea henkäisi taas. Huoneen päädyssä oli parvisänkyni, sen vieressä työpöytäni, ja vastakkaisella sivulla kirjahylly. Seinillä oli muutamia hevostauluja ja lattialla on liila, pehmeä mattoni. Parvisängyn alla oli Unin peti ja tyynyjä.

”Ei uskoisi että olette muuttaneet vasta, täällä näyttää siistiltä!”, Lea huomautti. Menimme keittiöön syömään välipalaa ja leikimme hetken Unin kanssa.

”Oletko muuten ikinä käynyt yhdellä maatilalla tässä lähellä?”, kysyin Lealta kun olimme syömässä. Hän pudisti päätään ja aloin selittämään innokkaasti:

”Voidaanko mennä sinne? Siellä on koiria, lampaita, vuohia, lehmiä, kanoja, kissa ja yksi hevonen! Siellä on tosi kivaa!”

”Joo mennään!”, Lea hymyili.

 

Kävelimme maatilaa kohti. Se näkyi jo vähän ja huomasin heti että eläimiä oli ulkona. Lehmiä en nähnyt, mutta navetan ovi oli auki, joten niitäkin sai mennä katsomaan. Meitä vastaan käveli maatilan isäntä Joel, vanha mies, bordercolliensa kanssa.

”Hertta, tule tännee!”, kyykistyin ja houkuttelin koiraa luokseni. Se juoksi innoissaan minua kohti ja hyppeli vierelläni. Silitin Herttaa nauraen ja Leakin kyykistyi. Hertta siirtyi nyt kerjäämään Lealta huomiota nuolemalla hänen naamaansa. Hymyilin ja nousin ylös.

”Moi Jade! Mukava nähdä pitkästi aikaa!”, Joel tervehti minua hymyillen.

”Moi! Päästäänkö me katsomaan eläimiä?”, nyökkäsin Leaa kohti.

”Jooo, totta kai”, Joel vastasi. Näin samassa toisenkin koiran tulevan navetan kulman takaa. Se oli Joelin toinen koira, kleinspitz Doris. Hymähdin pikkukoiran tepsutukselle, joka muuttui yllättävän kovaksi juoksuksi sen huomattua minut. Kävelin sitä vastaan nauraen.

”No voi mitä minun rakas”, sössötin Dorikselle ja nostin sen syliin. Se nuoli naamani kokonaan märäksi ja riehui sylissäni. Joel näytti minne voimme aluksi mennä ja seurasimme häntä, minä kantaen Dorista ja Lea huolehtien Hertasta. Tulimme maatilan pihalle, missä oli lehmien tyhjä aitaus. Toisella sivulla oli vuohi- ja lammasaitaukset. Joel meni sisälle ja sanoi että saamme vapaasti kierrellä pihalla.

”Tule Lea, mennään ensiksi navettaan”, sanoin ja laskin Doriksen maahan. Kävelimme sisään navettaan ja näin heti lempilehmäni Ruusun. Se oli vasta nuori ja tosi ihana.

”Moi Ruusu! Niiin”, rapsutin Ruusun sileää selkää.

”Mennäänkö katsomaan sitä hevosta?”, Lea kysyi ja tähyili ympärilleen. Hän näytti huomaavan hevosen, sillä hän otti kädestäni kiinni ja veti minua hevosen aitausta päin.

”Sen nimi on Amu, ja se on gotlanninrussponi”, kerroin. Nojasimme aitaan ja Amu löntysteli lähemmäs meitä.

”Moi sinullekin”, nauroin kun tamma puski päätään minuun niin, että horjahdin taaksepäin. Lea rapsutti Amua samoin kun minä.

”Harmi kun kesäloma loppuu jo..”, Lea huokaisi.

”Niin..”, vastasin haikeana ja vedin takkiani kiinni kylmän tuulen puhaltaessa.

”Syksy on tulossa…”, totesin.

 

Sinä yönä en saanut unta. Pyörin sängyssäni puoli tuntia, mutta lopulta nousin istumaan. Huokaisin raskaasti. Huomenna oli taas koulua, enkä olisi millään halunnut mennä sinne. Laskeuduin parvisängyn tikkaat alas ja istuin Unin pedin viereen. Silittelin nukkuvaa koiraa hitaasti. Nojasin seinään parvisängyn alla silmät kiinni ja tunsin Unin heräävän. Se laski pehmoisen päänsä syliini ja nukahti siihen. Minäkin nukahdin hetken päästä, kiitos Unin.

 

Yhdestoista elokuuta, torstai, 6.59.
Jade

Heräsin aamulla nojaten edelleen seinään, mutta Uni oli kadonnut jonnekin.

”Varmaan mennyt kerjäämään äitiltä ruokaa”, ajattelin hymyillen. Haukottelin leveästi ja menin katsomaan vaatteita kouluun. Puin päälleni liilan, ison hupparin ja siniset farkut. Nämä sai nyt kelvata. Pesin hampaat ja harjasin hiukset, kunnes tallustin alakertaan syömään jotain. Äiti oli jo lähtenyt töihin ja isä nukkui vielä. Uni taas makasi sohvalla syöden koiranluuta minkä äiti oli sille antanut. Täytin Unin vesikupin, sillä se oli tyhjä, ja avasin jääkaapin oven.

”Hmm, mitä ottaisin..?”, mietin ääneen. Uni kuuli ääneni ja pomppasi ylös sohvalta. Se kipitti luokseni ja nosti tassunsa jääkaapin reunalle. Se tökkäisi tassullaan jogurttipurkkia pari kertaa ja katsoi minua. Nauroin ja otin pennun syliini.

”Voi sinua”, hymyilin ja suukotin sen otsaa. Laskin Unin maahan ja otin purkin jääkaapista. Uni katsoi minua tyytyväisenä ja annoin sille koirankeksin. Uni ilahtui siitä ja juoksi keksinsä kanssa takaisin sohvalle.

Kaadoin jogurttia kulhoon ja laitoin sekaan muroja. Istuin ruokapöytään katsoen samalla YouTubea. Sitten pakkaamaan reppu… Mitähän tarvitsen? Olin vihdoin valmis ja hyppäsin sohvalle Unin viereen. Ehtisin katsoa vielä Yhdysvaltojen estekisoja telkkarista…

”Miksi et ole vielä pukemassa?”, isäni sanoi yllättäin takaani.

”Eihän minun vielä pidä lähteä?”, sanoin kysyvästi vilkaisten kelloa.

”Sinulla alkaa koulu tänään 8.00 eikä 8.15”, isä vastasi kiireesti.

”Oikeasti?!”, ryntäsin pukemaan ulkovaatteita. Otin reppuni, tungin kännykän taskuuni, huudahtin heipat, ja avasin ulko-oven. Juoksin koululle, mutta myöhästyin viisi minuuttia.

”Hienosti alkoi tämäkin päivä…”, ajattelin happamana. Riisuin ulkovaatteeni naulakkoon ja juoksin hiestä märkänä luokkaan.

”Anteeksi että olen myöhässä…”, mutisin ja lysähdin paikalleni takariviin. Olin saanut kesälomalla tietää, että olen Lean ja Viivin kanssa samalla luokalla. Vasemmalla puolellani istui Viivi, joka hymyili minulle ystävällisesti. Oikealle puolellani taas oli joku poika, Juhoko hänen nimi oli. Opettaja puhui jotain luokan edessä, mutta en kuullut mitään, sillä vaivuin heti omiin ajatuksiini.

 

 

 

 

Okei, siinä oli! Sain tämän vihdoin kirjoitettua loppuun, ja tämä jäi vähän lyhyeksi, mutta… 🤷🏼‍♀