Pajunummen ponitalli; Osa 10

Hellloouu! Kymmenes osa PP:tä! <3

 

Pajunummen ponitalli; Osa 10

Neljäs toukokuuta, lauantai, 11.21
Samuel

Hoitohevoshakemukseeni ei ollut kuulunut minkäänlaista vastausta, vaikka lähetin sen jo pari kuukautta sitten. Enkä ollut Lakulla tuntejakaan mennyt hetkeen. Paitsi sitten tänään. Olin varannut neljän hengen pienryhmätunnin ja aluksi luulin katsovani väärin, kun kännykkäni näytöllä luki nimeni kohdalla Laku. No, oikeinhan minä näin. Ja kohta pitäisi jo lähteä kävelemään bussipysäkille. PP Whatsapp-ryhmässä vain oli keskustelu päällä.

Essi: Ketkä kaikki tulee sinne pienryhmätunnille tänään??
Essi: Koska mä ainakin!
Viivi: En, mutta tulen tallille Vinhaa hoitamaan ja ratsastan ehkä myös.
Minä: Mä tulen!
Sara: Jep sama täällä!
Minä: Kuka on neljäs??
Karoliina: 🙋🏼‍♀️
Essi: Aa kiva!
Minä: Keillä meette??
Minä: Mä nimittäin menen ikuisuuden jälkeen Lakulla ja toivon että saan vihdoin vastauksen mun hoitoheppakyselyyn!
Essi: Uuu toivottavasti saat!
Essi: Mä menen Dumlella ja hyvä niin, koska mä oon alkanut tykkäämään siitä aika paljon…
Minä: Mahtavaa Essi, mutta nyt mun pitää lähteö juoksemaan bussipysäkille että ehin koko tunnille!

 

”Kiitos!”, huikkasin kuskille samalla kun astuin ulos keskiovista. En voi estää hymyäni, kun kävelen aurinkoista tietä kohti tallin pihaa. Jos kenttä on kuiva, niin pääsemme taas sinne ratsastamaan maneesin sijaan. Menimme kentällä koulua jo viime tunnilla tällä viikolla, mutta nyt olisi esteitä. Pihalle päästyäni onnekseni huomasin Essin. Sydämeni sykähti ja virneeni ylti varmasti korviin asti. 

”Essi! Moi!”, huudahdin.

”Moi”, hän vastasi poninhäntä heilahtaen kypärän alapuolella.

”Mistäs nyt tuulee?”, Essi hymyili kulmiensa alta, varmasti oudon hyvää mieltäni tarkoittaen.

”Noh, kauden ensimmäinen estetunti kentällä ja vielä Lakulla. Kyllähän sinä tajuat”.

”No joo, ymmärrän”, tyttö sanoi tukahduttaen nauruntyrskähdyksensä.

”Nähdään kaksikymmentä yli kaksitoista tarhan portilla niin haetaan meidän hepat”, Essi kuittasi ja jätti minut niine hyvineen seisomaan keskelle tallipihaa. Päätin mennä odottamaan pukuhuoneeseen ja kun vielä vilkaisin taakseni, näin Essin astelevan yksityistalliin pihan toiseen päähän.

Katsoin listat vielä läpi, koska kello oli vasta 12.04. Listoissakin luki minulla Laku, eli sillä sitten menen. Essillä Dumle, Karoliinalla Mila ja Saralla Kajo. Henkäisin viimeisen parin kohdalla. Kuulostaa ehkä oudolta, mutta suorastaan rakastan katsoa Saran ja Kajon työskentelyä. Kajo on välillä ihan crazy ja normaalistikin haastava. Lyön vaikka vetoa, ettei kukaan osaa ratsastaa Kajoa niin kuin Sara. Tytön ja ruunan välillä on aivan erityinen side. Varsinkin esteillä heidän äänetön yhteistyönsä on niin sulavaa. Aloin hymyilemään väkisinkin, sillä tämä päivä ei voisi paremmaksi mennä. Kunhan vain menisi vielä Lakunkin kanssa hyvin…

Seisoin tasan 12.20 tarhan portilla kaksi riimua kädessä ja katsoin kun Essi lampsi kentän viertä minua kohti.

”Katsos vain, jokuhan on täsmällinen”, hän vinoili heti kuuloetäisyydelle päästyään. Tuhahdin vain ja tiesin kyllä Essin tajuavan  koko ajan etten ole tosissaan.

”Keskityppäs vain poniisi”, mulkaisin tyrkätessäni pienemmän riimun hänen käteensä.

”Mm m”, Essi hymähti ja vilkaisi pikaisesti minuun ilmeellä, joka suorastaan sulatti sisuskaluni. Käänsin väkisin pääni laitumella ja tähystin Lakun laikukasta turkkia. En nähnyt sitä, mutta tiesin ruunan olevan siellä. Harpoin portille ja avasin molemmat sähkölangat.

”Teidän jälkeenne, arvon neiti”, kiusoittelin ja siinä vaiheessa kun Essi niiasi mennessään tarhaan sisään, oli pakko nopeasti vilkaista ettei kukaan ollut näkemässä. Olisi varmasti näyttänyt hyvin huvittavalta. Tyrskähdin pelkälle ajatukselle ja peitin virneeni Essin katsoessa minua.

”Noniin hyvästi vain, lähden metsästämään jostain Lakua”, sanoin vihdoin normaaliäänelläni.

”Joo, onnea siihen”, Essi hymyili samalla kun pujotti riimua Dumlen päähän. Hänpä pääsi helpolla.

”Lakuuu”, koitin huutaa ja viheltelin. Aurinko sokaisi vähän liikaa. Pian kuulinkin tutun äänen. Hirnahtelua ja kavioiden töminää. Lakuhan sen sieltä tuli Kingin takaa.

”No mitä poika”, mutisin, kun käteni tavoittivat tutun karvan. Laku puhalsi sieramistaan ilmaa kämmeniini ja laski päänsä käsivarsieni väliin. Syleilin sitä hetken ja nautin sydämeni pohjasta sen tutun turvallisesta tuoksusta.

”Minullakin on ollut ikävä sinua…”, henkäisin ja puin Lakulle riimun.

 

13.01
Karoliina

Ponnistin jakkaralta satulaan ja tuulenvire heilautti hiuksiani. Milan korvat olivat onneksi hörössä. Sekin selkeästi tykkäsi mennä kentällä. Kun olin saanut jalustimet oikean pituisiksi, painoin kantapääni hellästi Milan kylkiin ja irrotin. Tamma lähti heti liikkeelle ja ohjasin sen kaviouralle pelkästään painoa siirtämällä. Taputin sitä kaulalle kiitokseksi. Yleensä Mila nimittäin oli hieman vaikea ja saattoi yrittää pomottaa yllättävän paljonkin. Nyt se kuunteli täysillä minua. Suoristin vielä selkäni ja painoin kantapäät alas jalustimissa. Olin hyvin kiitollinen, että Lea oli kuvaamassa meitä kaikkia kentän laidalla katsomossa. Napautin pari kertaa uudestaan Milan kylkiin, koska se oli huomannut keskittymiseni herpaantumisen ja ruvennut hidastamaan tahtia.

”Siellä on tosi hyvä käynti Milalla! Koittakaas kaikki saada hevoset pikkuhiljaa reippaaseen käyntiin!”, Aadan ääni kajahteli ilmassa. Hymyilin salaa. Mila kulki upeasti. No, ainakin vielä.

”Voitte ottaa nyt ohjat ja alkaa ravailemaan. Ensin vain harjoitusravia, sitten voitte alkaa keventämään kun tuntuu sopivalta”, kuului taas Aadan ohjeet hetken päästä.

Keräsin ohjat tiukemmin käteen ja napautin muutaman kerran Milan kylkiä. Se heilautti häntäänsä turhautuneena, mutta lähti silti ravaamaan.

”Hieno tyttö”, puhahdin hengästyneenä samalla kun koitin istua Milan pompottavassa ravissa. Pian Mila tuntui menevän niin sujuvasti, että aloin keventämään.

 

”Noniin, kun olette kävelleet vielä hetken, otetaan katsomon puoleiselle sivulle laukkapätkä. Yrittäkää pitää laukka koko suoran”, Aada selitti.

”Karoliina voi aloittaa!”. Hengitin sisään ja ulos. Varmistin vielä ohjien sopivan pituuden ennen kuin käänsin Milan viimeiselle lyhyelle sivulle ennen laukkaa. Tein muutaman puolipidätteen. Sitten siirsin ulkojalkaani hieman taaksepäin Milan kyljessä, ja se jo ampaisi liikkeelle. Tasapainoni horjahti, mutta pysyin selässä. Istuin vähän syvemmälle satulaan ja jarrutin menoa. Mila hidasti juuri sopivantahtiseen laukkaan ja paransin nopeasti istuntani. Sitten pitkä sivu jo päättyikin. Taputin Milaa molemmilla käsilläni ja annoin sille hetkeksi pitkät ohjat.

”Hienosti Karoliina!”, Aadan ääni kuului jostain kuplani ulkopuolelta.

 

 

13.21
Essi

Dumlen pienet kaviot löivät maata, kun se laukkasi kohti pitkän sivun estettä. Ohjasin sen ulkopohkeella vähän keskemmälle, sillä este ei ollut aivan kaviouralla. Neljä metriä, kolme metriä, kaksi metriä… Valmistauduin nousemaan kevytistuntaan. Esteen edessä ja – tömähdin esteen toiselle puolella ilman Dumlea. Ilmat pakenevat keuhkoistani ja en saa happea muutamaan sekuntiin. Hengitin katkonaisesti ja pikkuhiljaa puristus vatsassa alkoi helpottamaan.

”Oho, enpä olisi itsekkään arvannut että Dumle kieltääkin esteelle. Ei kai sattunut pahasti?”, Aada kysyi samalla, kun käveli pikaisesti luokseni. Yskäisin kurkkuni selväksi ennen puhumista.

”Eipä pahemmin, ilmat vain lähtivät hetkeksi”, hymyilin heikosti.

”Pystytkö nousta takaisin selkään?”, Aada kysäisi varovasti.

”Tottakai”, nyökkäsin. Kiersin Dumlen luo esteen toiselle puolelle, nappasin sen ohjista kiinni ja lähdin taluttamaan lähimmälle jakkaralle.

”Miten sinä nyt noin teit…”, supisin ponille matkalla ja kutitin ratsastushanskallani sen turpaa. Näytti kuin Dumle olisi irvistänyt ja hymähdin sille. Vatsaa vieläkin puristi hieman, mutta tiesin sen menevän ohi pian.

 

Nostin uudelleen laukan ja siirsin Dumlen pois uralta. Suorista pohkeella… Maiskautin pari vielä pari kertaa ennen estettä ja katsoin suoraan sen yli. Tällä kertaa Dumle ponkaisi kevyesti matalan pystyesteen yli. Löysäsin heti ohjaa ja taputin sisäkädellä sen kaulaa.

”Upea ponii, juuri noin”, kehuin puoliääneen. Hidastin raviin ja sen kautta käyntiin. Sara hyppäisi seuraavaksi uudestaan.

 

 

13.33
Samuel

”Vaihdetaan suuntaa! Kaikki muut paitsi Sara ja Kajo siirtyvät keskelle kenttää esteen viereen, Sara menee Kajon kanssa uralle valmiiksi! Eli nyt tullaan oikeaan kierrokseen katsomon puoleiselta sivulta!”, Aada huikkasi.

Sara nosti isolla hevosellaan ravin ja sen kautta laukan pitkällä sivulla. Kajo ampaisi liikkeelle liian kovaa, mutta Sara sai sen hidastamaan ennen esteelle kääntymistä. Kuitenkin Aadan ohjeesta hän käänsi Kajon vielä ympyrälle, jossa ruuna hieman hyppeli malttamattomana. Sara kuitenkin pysyi rauhallisena ja ohjasin Kajon esteelle. Se hyppäsi isolla hypyllä yli, mutta Sara ei ainakaan tippunut. En tajua miten joku voi osata hypätä noin hyvin, varsinkin noin vahvalla hevosella.

”Hienoa Sara! Tule vielä vaan uudestaan kun äsken meni niin temppuiluksi!”, Aada neuvoi.

”Hyvin se meni!”, huikkasin Saralle virnistäen. Hän nyökkäsi hymyillen kiitokseksi ja nosti uuden laukan käynnin kautta. Nyt Sara piti Kajon koko ajan hyvin hallussa ja ruunakin näytti tajuavan tavoitteet. Hetken Kajo laukkasi myös upeassa muodossa. Voisin kuvitella noiden kahden tällä hetkellä puhuvan ajatuksissaan toisilleen. Sara otti täydellisen suoran tien hypylle eikä Kajo rynninyt. Tarmokas laukka esteelle ja sulava hyppy. Minun oli pakko ravistaa päätäni todistaakseeni itselleni, etten vain kuvitellut tätä. Sara antoi hevoselleen ohjaa ja taputti kaulalle iloisena hymyillen.

”Samuel voi tulla seuraavaksi!”, Aadan ääni havahdutti minut ja napautin pari kertaa Lakun kylkiä. Otin ohjat tiukemmalle ja nojasin hieman katsomon puoleiselle sivulle, jotta Laku tajuaisi kääntyä sinne. Jatkoin uralla oikeaan kierrokseen ja puristelin nyrkkejäni yhteen antaakseni ruunalle puolipidätteitä. Ne auttoivat sitä tajuamaan, että seuraavaksi tehtiin jotain mihin sen pitää valmistautua. Nostinkin nopeasti ravin ja siitä laukan. Esteelle, katse yli… Laku pomppasi jo aika kaukaa esteelle niin, että sai pienen pakokauhun kulkemaan lävitseni. Tunsin irtoavani hieman satulasta ja Lakun tömähdettyä alas, lensinkin vähän ylemmäs satulaan. Siirryin nopeasti oikeaan kohtaan ja istuin Lakun laukkaan. Suoristin hevosen nopeasti sisäpohkeella niin, että se jatkaa laukkaa linjaa pitkin ja vähitellen hidastin sitä ravin kautta käyntiin. Päästin ohjat pitkiksi, nojauduin sen kaulaan ja rapsutin molemmilla käsilläni sen lapoja.

”Hieno poika”, kuiskasin harjan uumeniin ja Laku ikään kuin hörähti vastaukseksi.

 

Olin juuri hinkuttanut märällä sienellä pahimmat hikiläikät pois Lakun selästä ja jaloista, kun näin Inkan kävelevän luokseni tallikäytävää pitkin.

”No moi”, hän huoahti päästessään lähelleni.

”Moi”, hymyilin varovasti.

”Siitä tulin vain sanomaan, että kun laitoit joskus sen hoitohevoshakemuksen Lakusta..”, Inka piti pienen hengitystauon. Sykkeeni kohosi.

”Niin kyllähän se käy. Saat Lakun hoitohevoseksesi”, hän lopulta sanoi hymyillen.

 

 

 

 

 

 

 

Jooo, siinä oli tämä osa sitten 😅 Oon taas ihan jäljessä ja jostain syystä aina just kesäsin ku en haluais olla…

Sanat: 1472