Pajunummen ponitalli; Osa 1

Moido! Päätin nyt palata tauoltani, mutta sanon jo nyt alkuun, että postausvälini tulee olemaan vain pari kertaa viikossa. Tämä on tosiaan ensimmäinen osa Pajunummen ponitallia! Tässä Jade tulee uutena tallille ja joutuu heti Carolinen ilkeyksien kohteeksi. Jade kuitenkin pitää pinnansa ja ystävystyy muiden tyttöjen kanssa. Hän pääsee myös tutustumaan tallin hevosiin, sekä tunnille muiden kanssa.

Ps. Täs on siis kesäloman tokavika viikko, joten nää ei oo koulus XD

 

Pajunummen ponitalli; Osa 1

Kolmas elokuuta, tiistai, 13.26.
Jade

Hypähdin keveästi autosta ulos ja sanoin isälle heipat. Olin tottunut menemään yksin uudelle tallille, sillä minä olin joutunut vaihtamaan tallia monesti. Kävelin innoissani nurkan taakse ja näin koko tallialueen. Laitumella käveli pari söpöä hevosta ja aurinko lämmitti ihanasti naamani.

”Kuka sinä olet?”, kuulin samassa närkästyneen äänen takaani. Kiepahdin ympäri ja näin vaaleahiuksisen tytön, joka katsoi minua epäluuloisesti.

”Olen Jade. Entä itse?”, vastasin varmalla äänellä.

”Karoliina..”, tyttö tuhahti hiljaa.

”Taidat olla uusi täällä. Varokin vain koskemasta Zaraan…”, Karoliina sanoi vielä silmäiltyään minua ensin.

Nyt oli minun vuoroni tuhahtaa. Karoliina puhui varmaan jostain hevosesta ja kuvitteli omistavansa sen. Nyökkäsin kuitenkin, ilmeen ”ei kiinnosta” kera, ja käänsin tälle ilkeiläjälle selkäni. Lähdin talsimaan eteenpäin ja kirjaimellisesti törmäsin nuoreen naiseen.

”Oi, anteeksi!”, henkäisin.

”Ei se mitään! Olen Jenni, ja sinä taidat Jade? Inka kertoi sinusta!”, Jenni puhua pälpätti. Nyökkäsin kohteliaasti ja annoin Jennin jatkaa puhumista.

”Mene vaan toimistoon, Inka on siellä”, Jenni kehotti ja nyökkäsin taas. Kiitin Jenniä vielä pikaisesti ja lähdin etsimään toimistoa. Pian löysinkin sen, sillä tallialue ei ollut hirveän suuri. Vetäisin toimiston oven auki ja nenääni leijui heti pikkuleipien tuoksu.

”Ai hei, oletan että olet Jade?”, pierteä ääni huudahti.

”Joo, olen. Ja sinä olet..?”, varmistin.

”Inka” nainen täydensi. Nyökkäsin jo neljännen kerran tänään.

”Mukavaa saada sinut tänne, Jade. Tänään esittelen sinulle tallin muut tytöt ja hevoset. Saat tutustua myös tallintyöntekijöihin.”, Inka hymyili. Hän nousi pöydän äärestä ja käveli ovelle. Seurasin Inkaa ja kävelimme polkua pitkin isoa rakennusta, todennäköisesti maneesia, päin. Tulimme sen luo ja olin jo varma että se on maneesi.

”Tule katsomaan hiljaa, Timi pitää tuolla yksityistuntia Lealle”, Inka kertoi.

”Ja tuolla katsomossa on Sara ja Essi”, hän jatkoi. Kävelimme katsomoon, mutta olin täysin lumoutunut katsomaan mustan tamman hyppyjä.

”Hei tytöt, tulkaa tervehtimään Jadea!”, Inka huikkasi Essille ja Saralle. Samassa he olivat jo vieressäni iloisesti hymyillen.

”Moi, minä olen Sara ja tuo tuossa on Essi!”, sinisilmäinen tyttö tervehti.

”Moi! Olen Jade, vaikka sen jo varmaan tiesitkin”, naurahdin iloisesti. Vilkaisin Essiä ja hymyilin hänellekin.

”Sara, haluaisitko esitellä Jadelle paikkoja?”, Inka kysyi ja Sara nyökkäsi hymyillen.

”Tule!”, hän sanoi ja lähti ulos maneesista. Menimme ensimmäisenä käymään yksityistallissa.

”Tuo on Vinha, ja tuo Pikke. Se on todella arka, joten sen karsinan luo ei saa mennä. Tässä on Copper! Hän on Kasperin hevonen”, Sara selosti. Samassa ruskeatukkainen poika viiletti talliin.

”Sori, lähden Copperilla maastoon, joten tarvisin hänet täältä”, poika virnisti. Hän katsoi minua otsatukkansa alta ja lisäsi:

”Minä olen Kasper. Kuka sinä mahdat olla?”

Punastuin ja vastasin:

”Olen Jade, uusi täällä”. Kasper nyökkäsi, nappasi Copperin riimun, ja pujotti sen ruunan päähän.

”Mennään vielä päätallille, niin esittelen kaikki hevoset sieltä”, Sara ohjeisti ja jatkoimme sinne.

Saavuimme päätallille ja menimme sisään.

”Tuo tuossa on Silver, Sessu, Ukko…”, Sara kertoi.

”Ainiin, hevonen, jolla Lea ratsasti, oli Kipa, oikealta nimeltään Kiitäjäperhonen.”

”Se oli ihana!”, henkäisin. Sara nauroi.

”Se on!”, hän vakuutti hymyillen. Kävimme kaikki hevoset läpi ja muistin vain parin nimen. Sitten menimme takaisin pihalle ja Lea tuli meitä vastaan Kiitäjäperhosen kanssa.

”Moi Jade! Haluatko rapsuttaa Kipaa?”, hän kysäisi.

”Ehdottomasti!” huudahtin ilahtuneena. Rapsutin Kipaa harjan juuresta ja tamma venytti ylähuultaan tyytyväisyyden merkiksi. Nauroin, sillä Kipa näytti huippusöpöltä. Kipa hieroi päätänsä minua vasten ja nyt Leakin nauroi.

”Se tykkää sinusta!”, Lea sanoi hymyillen samalla.

”Hei tule tänään 16.00 tuohon viereiseen Kahvila Onnenapilaan, tavataan siellä!”, hän huudahti ja lähti viemään Kipaa sisälle.

Nyökkäsin ja aloin samalla miettimään, että mikä ihmeen kahvila? Päätin kysyä joltain joka tulisi minua vastaan.

 

16.01
Lea

Istuin kahvilassa iloisena ja odotin Jadea.

Kai hän muuten löytää tänne, mietiskelin ja samassa tämä pyyhälsi ovesta sisään. Vilkutin hymyillen Jadelle ja hänkin näki minut. Jade juoksi luokseni.

”Moi!”, hän huudahti hymyillen.

”Moi! Mitä haluaisit, voin käydä tilaamassa?”

Jade mietti hetken ja vastasi sitten:

”Voisin ottaa tuollaisen suklaakakunpalan”

Jade oli antamassa minulle omaa rahaansa, mutta kieltäydyin ja sanoin että maksan kummankin meidän tilaukset. Jade hymyili ja kiitteli minua moneen kertaan. Sitten jatkoin tiskille.

”Ottaisin yhden suklaakakunpalan ja yhden donitsin”, tilasin ja ojensin rahat nuorelle miehelle tiskin takana. Hän antoi minulle tilaamani herkut ja viisikymmentä senttiä takaisin vaihtorahaa. Kävelin pöytään ja annoin kakunpalan Jadelle. Hän hymyili kiitollisena ja alkoi syömään.

”Mitäs sinä, mistä olet muuttanut?”, kysyin hetken päästä kiinnostuneena.

”Tulin Seinäjoelta, muutin tänne koska isin työ vaihtui, mutta vaadin että saan jatkaa ratsastusta täällä..”, hän sanoi hieman surullisena ja vältteli katsettani. Nyt hän kuitenkin katsoi minua silmiin ja jatkoi:

”Se on minulle hyvin tärkeää, ratsastus siis. En voisi lopettaa sitä koskaan. Ja hevoset, ne ovat minulle myös tärkeitä.” Nyökkäsin ymmärtäväisenä.

”Minä niin tajuan… Kipa on minun hoitohevonen, ollut jo vuoden. En voisi luopua siitä mitenkään, ja onneksi ei tarvikkaan..”, kerroin.

”Eli olet ennenkin harrastanut ratsastusta?”, kysyin pitkän hiljaisuuden jälkeen.

”Joo, neljä vuotta. Olen käynyt myös kisoissa.”

”Se on pitkä aika.” sanoin ihaillen.

”Onko sinulla ikinä ollut lemmikkejä?”, jatkoin kyselyä.

”Joo, ja on vieläkin. Valkoinenpaimenkoira, aika nuori, sen nimi on Uni”, hän kertoi inostuneesti.

”Oiii”, henkäisin ihastuneena

Vilkaisin kelloa ja pettymyksekseni huomasin sen olevan jo puoli viisi.

”Minun pitää mennä nyt, minulla on futistreenit viideltä”, sanoin ja nousin ylös. Mietin sekunnin sadasosan, kunnes kumarruin halaamaan penkillä istuvaa Jadea. Tunsin että hän oli ensin hämmentynyt, mutta pian hänkin halasi minua takasin.

”Moikka, nähdään huomenna tallilla!”, irroitin käteni Jadesta ja lähdin ovea kohti ystävällisesti hymyillen.

”Moikka!”, Jadekin hymyili.

 

Neljäs elokuuta, keskiviikko, 8.52.
Jade

Juoksin innoissani aution pihan poikki kohti laidunta ja siellä vaeltavia hevosia kohti. Nyt olisi hyvä hetki tutustua hevosiin! Lähimpänä näkyi vaaleanrautias hevonen, sekä vähän kauempana valkoinen hevonen, Kipa. Lisäksi siellä oli monia suomenhevosia.

Jäin katselemaan rautiaan tamman liikkumista laitumella, ja huomasin hevosen sirot liikkeet. Silmääni osui myös se, että hevosella oli vain yksi korva.

”Voi parkaa..”, huokaisin. Samassa tamma huomasi minut. Se lähti varovasti kävelemään minua kohti ja yritin pysytellä mahdollisimman hiljaa etten säikyttäisi sitä, sillä mitä ikinä hevosen korvalle oli käynytkään, siitä on voinut tulla arka sen takia.

Hevonen lähestyi minua epävarmana, mutta kiinnostuneena. Ojensin käteni hitaasti sen haisteltavaksi, sillä tamma oli jo minun lähellä. Pian tunsin sen turvan kädessäni ja katsoin sitä.

”Olet tosi kaunis tyttöseni..”, kuiskasin sille. Hevonen hätkähti, mutta ei lähtenyt minnekkään. Siirsin käteni hitaasti sen kaulalle ja silitin rauhallisesti. Tätäkin se näytti säikähtävän, mutta pian tunsin sen lihasten taas rentoutuvan. Hymyilin onnellisena, ja tiesin että meillä, minulla ja hevosella, olisi vielä suuri seikkailu edessä.

Samassa tamma höristi korviaan ja samassa hetkessä se lähti laukkaamaan pois aidan luota. Käännyin ympäri ja näin takanani hymyilevän tytön.

”Moi! Olen Viivi, ja tuo hevonen on Para, hyvin arka, loukkaantunut englannintäysiverinen”, tyttö hymyili ja vilkasi Paraa.

”Vaikka ei kyllä hirveän aralta näyttänyt sinun silittäessä sitä”, hän jatkoi ihaillen.

”Moi, minä olen Jade, tulin tänne eilen.”, vastasin ja hymyilin Viivin jälkimmäiselle lauseelle.

”Mitä sen korvalle… Onko se… Miten se on…?”, yritin muotoilla järkevää lausetta ja vilkaisin hieman kiusaantuneena Paraa. Onnekseni Viivi ymmärsi mitä tarkoitin ja huokaisi surullisena:

”Törmäsi kai autoon silloin kun se ei ollut vielä Inkan ja Eetun… Sen korva oli niin pahassa kunnossa, että se oli pakko amputoida…”

Henkäisin järkyttynyneenä. Paralla on ollut rankkaa… Vilkaisin jälleen hevosta, mutta se oli jo kaukana. Olin vastaamassa Viiville, mutta samassa kuulin iloisen äänen.

”Moikka!”, Lea huudahti ja juoksi luoksemme hengästyneenä.

”Moi, miksi olet noin.. Hengästynyt?”, kysyin virnistäen.

”Poljin tänne pyörällä”, Lea vastasi ja virnisti itsekin.

Tunsin lämpimän aallon pyyhkäisevän ylitseni. Minulla ja Lealla oli jo nyt jotain yhteistä.

Tallille alkoi virrata lisää porukkaa. Vilkuilin ympärille nähdäkseni onko Kasper jo tullut, mutta en nähnyt häntä. Samassa poika tuli ulos tallista. Hänkin katsahti minuun ja laskin katseeni pikaisesti alas.

”Okei, tulkaahan toimistoon niin katsotaan keillä menette seuraavan tunnin!”, kajautti paikalle saapunut Inka. Kaikki änkesivät sohville istumaan ja hiljentyivät välittömästi.

”Ihan ensiksi haluan esitellä teille Jaden. Hän tuli tallilla eilen uutena, joten ottakaa hänet mukaan!”, Inka hymyili.

”Käydään vielä nimikierros läpi, vaikka tässä ei olekaan kaikki”, hän lisäsi.

”Essi”

”Lea”

”Jade”

”Kasper”

”Viivi”

”Sara”

”Karoliina”

”Hyvä, ja sitten katsotaan teille hevoset tälle tunnille”, Inka vilkuili meitä.

”Kasperille vaikka Laku, Viiville Tiramisu, Lea saa Kipan… Essi voi ottaa tänään Sashan”, Inka luetteli.

”Karoliina saa Sessun ja Sara Hopen”

Sitten hän katsoi minuun ja näytti erikoisen miettivältä.

”Sinä voit yrittää Paraa, teillä näytti menevän aamulla hyvin”, hän sanoi ja hymyili. Nyökkäsin jännittyneenä ja lähdin muiden mukana hakemaan heppoja. Lea näytti minulle missä on kaikki Paran varusteet ja nappasin tamman riimun. Kävelin laitumelle ja etsin hevosta katseellani. Pian huomasin sen mustan karvan muiden seasta.

Pääsin Paran lähelle ja se näytti olevan valmis karkaamaan milloin vaan. Ojensin jälleen käteni ja hevonen haistoi sitä. Näin sen rentoutuvan vähän.

”Voi rakas, ei tarvitse pelätä…”, siirsin käteni sen kaulalle. Nyt tunsin Paran jännityksen laantuvan. Pujotin riimun nopeasti sen päähän ja lähdin taluttamaan sitä tallia kohti.

Solmin riimun pihalla olevaan hevostenlaittopaikkaan kiinni ja hain sen varusteet. Harjasin Paran kokonaan ja laitoin sille satulan. Sitten vielä suitset… Ja noin! Valmis! Hain kassistani kypärän ja muut varusteeni, ja sitten olin valmis tunnille. Kasper ja Lea näyttivät olevan kentällä jo, ja muut laittoivat vielä varusteita. Nousin hevosen selkään ja ohjasin sen kentälle. Paralle oli ihanat askeleet!

Menimme ensin alkukäynnit ja sitten siirryimme ravaamaan.

”Kulkekaa kaviouraa ympäri kevennetyssä ravissa, muistakaa hyvä ryhti”, Inka ohjesti. Kaikki olivat hajaantuneet ympäri kenttää ja tekivät voltteja tarpeen mukaan.

”Noniin, sitten kaikki pysähtyy siihen pitkälle sivulle jonoon ja yksi kerrallaan lähtee laukkaamaan seuraavan pitkän sivun!”, Inkan ääni kaikui kentällä.

En tiennyt vielä mitä estetunti toisi tullessaan, mutta yhdestä asiasta olin varma: Para on kaikista hevosista paras.

 

 

 

 

 

Okei, olin jo kirjoittamassa lopusta tunnista, mutta muuten tästä olisi tullut ihan liian pitkä, joten ensiosassa jatketaan! Kommentoi ihmeessä mitä pidit ja kertokaa muute jos löydätte kirjotusvirheitä!

Sanat: 1621