Huolesta täydet kyyneleet #1

Moikkuu! Tämä tarina kertoo 12-vuotiaasta Oliviasta, joka joutuu kokemaan koiransa Hallan loukkaantumisen. Kun Halla loukkaantuu, alkaa hoidot jotta Halla saataisiin taas kuntoon. Kuitenkaan ei ole täyttä varmuutta Hallan toipumisesta, joka huolestuttaa Oliviaa suuresti. Hän ei pysty keskittymään koulussa ja näkee painajaisia Hallan kuolemasta.

Noni, kerranki vähä parempi esittely 😂

Huolesta täydet kyyneleet #1

Onneksi oli lauantaina, olin niin väsynyt, etten olisi mitenkään jaksanut mennä kouluun. Olin menossa jo omaan huoneeseeni, kunnes kuulin äidin äänen :

”Olivia, käytä sinä Halla lenkillä, sillä minun pitää mennä asioille”

Huokaisin raskaasti ja käännyin ympäri.

”Jos on pakko… ”, mutisin.

”Minulla voi mennä myöhään, isä tulee kolmen aikaan töistä”, äiti huikkasi vielä ennenkuin pamautti oven kiinni. Kutsuin Hallan luokseni ja puin sille valjaat. Koira tuhisi jo innoissaan tajuttuaan pääsevänsä pihalle. Puin lämpimästi päälle, sillä ulkona oli kymmenisen astetta pakkasta.

Kävelimme Hallan kanssa kaikessa rauhassa pelotietä pitkin lumen leijaillessa maahan. Tai no, Halla lähinnä juoksenteli kaikkialla ja aivasteli lumen mennessä sen nenään.

Pian saavuimme isolle pellolle, jossa minulla oli tapana pitää Hallaa irti. Otin Hallan valjaat pois ja hän lähti heti peuhaamaan lumessa. Halla juoksenteli siinä hetken aikaa, kunnes lähti hitaammin kauemmas ja kauemmas.

”Halla! Takaisin!”, huusin hieman hädissään, sillä jos Halla menisi pellon takana olevaan metsään, en löytäisi sitä enää koskaan.

Samassa huomasin metsän reunassa jotain harmaata. Ei, ei kai vaan…? Menin ihan paniikkiin. Jos oikein näin, tuo oli susi!

”Halla! Nyt heti takaisin!”, huusin jo epätoivoisena. Sydämeni oli pysähtyä kun näin suden menevän lähemmäs Hallaa. Samalla hetkellä susi loikkasi hampaat paljastettuina Hallaa kohti. Kuulin tänne asti koirani kivun ulvaisun ja silloin sain jalkani toimimaan. 

Juoksin pellon läpi huutaen, jotta saisi suden pois Hallan luota. Poimin matkan varrella paksun, pitkän kepin ja viimein olin Hallan luona. Hän ulisi sydänjuuriaan myöten ja näin verta kaikkialla. Sydämeni oli pysähtyä tähän näkyyn. Päätin kuitenkin häätää ensin suden. Se oli kuitenkin mennyt jo tiehensä, joten käännyin katsomaan Hallaa.

Olin ihan shokissa, enkä tiennyt mitä minun pitäisi tehdä. Katsoin vähän Hallan tassua ja näin heti, että se oli taittunut ja vuosi runsaasti verta. Otin kauhun valtaamaana puhelimen taskustani ja soitin äidilleni. Hyvä että puhelin pysyi kädessäni, tärisin nimittäin kauttaaltaan…

Istuin eläinlääkärin vastaanotolla ja odotin vuoroamme. Äiti oli tullut heti viemään Hallan eläinlääkärille, ja istui nyt vieressäni.

Hallan taskuun oli kieputettu pyyhe verenvuodon tyrehdyttämiseksi. Tunsin Hallan tärisevän sylissäni.

”Äiti… Entä jos Halla ei selviä..? ”, sopersin itkunsekaisena, mutta en katsonut äitiäni silmiin. Hän ei ehtinyt vastata kun huoneen ovi aukesi.

”Anteeksi ku kesti niin kauan, tuokaa koira suoraan vaan sisään” eläinlääkäri neuvoi. Kannoin vapisevan Hallan eläinlääkärin luo ja menin odottamaan niille samoille penkeille joissa istuimme äsken. Äiti oli mennyt edessäni olevaan huoneeseen ja minut valtasi pieni pelko. Pelkäsin ylipäätään kaikkia klinikoita, enkä tiedä miksi, ja nyt minun piti istua yksin tässä ties kuinka kauan!

Aika kului, eikä äitiä näkynyt. Varmistin että puhelin on taskussani ja nousin ylös penkiltä. Päätin mennä ulos hieman virkistymään, joten suuntasin kohti ulko-ovia. Ulos päästyäni hengitin syvään raitista ilmaa. Seisoskelin siinä hetken aikaa, kunnes minulle alkoi tulla kylmä, joten käännyin takaisin sisälle. Ehdin juuri istua takasin penkille, kun huoneen ovi aukesi. Huokaisin helpotuksesta.

”Hallan tassu pitää leikata, ja se tehdään nyt heti”, äiti sanoi huolestuneena. Nyökkäsin pienesti ja sillon tajusin mitä tämä oikeasti tarkoittaa. Halla voi kuolla! Minun rakas lapinkoirani makaa kohta jossain nukutettuna!

”Tule Olivia, mennään vielä katsomaan Hallaa ennen kuin se nukutetaan”. Nyökkäsin ja puolijuoksin eläinlääkärin huoneeseen. Halla alkoi vikistä minut nähdessään.

”Moi rakas…” kuiskasin ja suukotin koiran otsaa.

”Ei mitään hätää…”, jatkoin, ja näin kun Hallalle laitettiin nukutuspiikki. Koirani vaipui pikkuhiljaa uneen ja me lähdimme äidin kanssa kotiin.

Kotona huomaisin isän auton pihassa, mutten jaksanut välittää siitä. Äiti saisi kertoa isille. Juoksin huoneeseeni ja heittäydyin sängylleni. Annoin kyynelten tulla. Lakanani olivat hetkessä märät. Kyynelistä. Huolen kyynelistä…

Seuraavana päivänä…

”Olivia, tule! Meidän pitää lähteä kohta klinikalle!”, kuulin äitini huudon keittiöstä. Nousin unisena sängystä ja puin päälleni perusvaatteeni : Tummansinisen hupparin ja mustat housut. Kiiruhdin vessaan vilkaisemaan itseäni peilistä. Katsoin itseäni peilistä ja huomasin hirveät pussit silmieni alla. No, ihmekkös tuo kun nukuin vain pari tuntia… Laitoin hiukseni kiinni ja juoksin eteiseen. Vanhempani olivat jo odottamassa siellä. Hallaa oli kuulemma leikattu koko yö, ja nyt pikkukoira oli heräilemässä nukutuksesta.

Tulimme vartin ajoissa klinikalle, eli joutuisimme odottamaan. Mahtavaa, ajattelin.

”Käyn tuossa viereisessä kahvilassa ostamassa jotain aamupalaa… ”, mutisin ja nousin ylös. Kävelin ripeästi ovesta ulos ja suuntasin kahvilaa kohti. Astuin sisään ja nenääni leijahti heti ihana leivonnaisten tuoksu. Mietin mitä ottaisin, kunnes päädyin ottamaan patongin ja muffinssin. Kaivoin vaivaiset pari euroa taskustani ja annoin ne myyjälle. Olin kävelemässä jo ulos kahvilasta, kunnes pysähdyin. Miksi mennä ahdistavaan sairaalaan, kun voisi jäädä tuoksuvaan kahvilaankin?

Päätin siis istua pöydän ääreen ja syödä kaikessa rauhassa. Valitsin ikkunapaikan nurkasta ja katselin taivaalta putoavia lumihiutaleita. Ne saivat kylmät väreet kulkemaan ihoani pitkin, joten käänsin katseeni pois ikkunasta. Haukkasin patonkiani ja ihailin sen täydellistä makua. Vilkaisin muita pöytiä ympärilläni ja yhdessä pöydässä istuva henkilö oli saada sydämeni pysähtymään.

Saara. Se oli Saara, pitkäaikainen kiusaajani, pahin viholliseni ja luokkamme ärsyttävin tyyppi. Minun pitää päästä täältä pois ennen kun hän huomaa minut! Söin ripeästi loppuun ja lähdin hiippailemaan ulko-ovea kohti. Raotin ovea ja olin jo pujahtamassa siitä ulos, kunnes kuulin viileän äänen takaani.

”Kas, Olivia”, Saara sanoi ilkeästi. Käännyin hitaasti ympäri ja katsoin Saaraa suoraan silmiin.

”Saara..”, sihahdin hampaideni välistä.

”Anteeksi vain, mutta minulla ei ole nyt aikaa sinunlaisellesi ilkimykselle”, tiuskahdin ja käännyin ympäri. Riuhtaisin oven auki ja marssin ulos. Vilkaisin kahvilaa päin ja näin Saaran porukkoineen kääntyvän takaisin pöytäänsä päin vihaisina. Jatkoin matkaa, kunnes en enää nähnyt kahvilaa. Menin eläinklinikan taakse piiloon, nojasin sen seinää vasten ja hengitin syvään. 

 

Viimein saimme mennä eläinlääkärin huoneeseen. Odotimme huolestuneina mitä hän sanoisi leikkauksesta.

”Hänet on nyt leikattu, mutta jalan täydellisestä parantumisesta ei ole varmuutta. Susi teki pahaa jälkeä..”, hän vihdoin sanoi.

Tunsin kyynelten nousevan silmiin. Jos Hallan tassu ei parantuisi, kaikki olisi mennyttä. Ei olisi enää riehakkaita pihaleikkejä, ei pitkiä kävelylenkkejä, ei agilityharjoituksia tai leikkimielistä kilpajuoksua rappusissa. Ei olisi enää mitään.

”Halla jää tänne vielä tarkkailtavaksi parin päivän ajaksi”, eläinlääkäri jatkaa. Isä nyökkää ja poistumme huoneesta. Kävelemme hiljaisuuden vallitessa autoon ja ajoimme kotiin. Pidättelin kyyneleitäni syödessäni kanaa ja riisiä, ja sitten menin taas omaan huoneeseesi. Vanhempani lähtevät kuulemma kauppaan, joten saan olla rauhassa. Otin puhelimeni käteen ja avasin WhatsApin. Menin parhaan ystäväni Ronjan WhatsApp numeroon ja aloin kirjoittaa viestiä.

 

Minä : Arvaa mitä! 😭

Ronja : No??

Minä : Hallan kimppuun hyökkäsi susi, se on nyt eläinklinikalla tarkkailussa😭

Ronja : Voi eiii, ihan hirveää! Voinko tulla teille nyt heti?

 

Olin jo vastaamassa että ei nyt, kunnes tajusin ettei minulla ole mitään parempaakaan tekemistä.

 

Minä : Tule vain

Kuulin ovikellon soivan ja kiirehdin eteiseen. Avasin oven ja Ronja syöksyi heti kaulaani. Hän halasin minua pitkään, kunnes laittoi oven kiinni ja tuli kokonaan sisään.

 

”Tule, mennään sun huoneeseen”, Ronja sanoi lohduttavasti ja otti kädestäni kiinni. Istumme sängylleni ja Ronja ottaa minut tiukkaan halaukseen.

 

”Voi sinua, minä lupaan että Halla parantuu.. ”, hän puhui. Minä vain nyökkäilen poissaolevana. 

 

”Sinä selviit tästä, ja minä olen sinun tukena. En jätä sinua yksin hetkeksikään”, Ronja jatkaa lohduttavaan sävyyn.

 

”Kiitos”, kuiskaan ja katson Ronjaa suoraan silmiin. Tiedän että Ronja ymmärtää pelkästään siitä kuinka kiitollinen olen.

 

”Nyt tilataan pizzaa, minä jään teille yöksi”, Ronja hymyilee pienesti. Hänen hymynsä tarttuu minuun ja nyt on minun vuoro halata häntä.

 

”Mennään alakertaan, minun puhelin on siellä”, Ronja ehdottaa ja nousee ylös. Seuraan häntä ja pian Ronja on tilannut meille pizzat.

Vietämme Ronjan kanssa mahtavan illan, ja kello onkin jo 00.37.

 

”Ronja, kannattaisiko meidän mennä jo nukkumaan?”, kysäisen. Ronja vilkaisee kelloa ja tirskahtaa.

”Oho, onpa kello jo paljon. Ehkä pitäisi”, hän kikattaa. Minä nauran mukana ja menemme väsyneinä nukkumaan. Ronja nukkuu patjalla vieressäni, ja se saa oloni tuntumaan turvalliselta. Pian olen jo syvässä unessa, samoin kuin Ronja..

 

 

Joo, tää oli täs. Mitäs pidit?:D Seuraava osa tästä tulee jossain vaihees🤞🏻